perjantai, 1. lokakuu 2010

Uutisia

 Hei taas täältä Rovaniemeltä.
Op-koulun 4 ensimäistä viikkoa on vierähtänyt tosi nopeaan. Paljon on ehtinyt tapahtumaan. Olimme viikon Ruotsissa Restenäsissä YWAMin 50-vuotis juhlilla. Tapahtumat joihin itse osallistuin olivat lähinnä lasten ohjelma, joka oli ihana, vaikka eka päivänä yritinkin epätoivoisesti kääntää ruotsista suomeksi, mitä edessä tapahtuu. Onneksi muina päivinä opetus oli englanniksi. Pääsin myös yhtenä iltana ilta ohjelmaan ja tykkäsin kovasti. Itse nautin kun sain vapaata kaupassa käynnistä ja ruuanlaitosta ja olin lasten kanssa leikkimässä. 
Vastullaani koulussa on eittiö eli ruuanlaitto ja kaupassa käynti, Ensiapu ja tietenkin omien lasten hoito. Tilanne haastava mutta nautin kun saan palvella täällä jotenkin. 
Hengelliseti on ollut välillä rankaa koska jouduin kovan hyökkäyksen kohteeksi omassa ajatus maailmassa. Toisella viikolla varsinkin en ollut oma itseni koska vihollinen pommitti koko ajan ajatuksilla että: Sinusta ei ole tähän. Et osaa puhua oikein jne. Onneksi sain avun muistelemalla 2Aik lukua 20 Jossa kuningas Joosafatia ja Israelia vatsan hyökkää vihollinen. Jumala antaa erikoisen strategian kuninkaalle heidän tulee vain seistä ja katsella miten Jumala lyö vihollisen kun Israelilaiset ylistävät Jumalaa. Sain taas kerran muistutuksen siitä miten tulee turvata Jumalaan aina.
Koulussa on ollut suurena mylläkänä se että eräs oppilas on toiminut väärin ja nyt omasta valinnasta lopetti koulun ja se on olut hastavaa ja vaikea asia. Rukoilen että tämä nuori poika saisi Jumalan johdatusta ja valitsisi parannuksen teon eikä selittelyä omille virheilleen. 
Rukous aiheet: 
Lapset ovat uhma iässä ja se vaati paljon minulta kärsivällisyyttä ja viisautta.
Oma jaksaminen kaiken työn keskellä.
Oppilaat 4 tyttö ja 1 poika ja tämä kesken jättänyt poika erityisesti.
Selkeä johdatus tuleeko meidän perheen lähteä akstioon.
Rakkaudella Nora
Ps . Haluasin perustaa meidän perheelle rukous ringin joka kuukauden päivälle. Eli jos tahdot sitoutua rukoilemaan kerran kuussa perheemme puoleta ota yhteyttä. Tai tiedät jonkun joka tahtoisi saada uutiskirjettä meiltä ilmoittele kuka.

maanantai, 23. elokuu 2010

Alku Rovaniemellä

 Hei kaikki. Iloinen tervehdys täältä Rovaniemeltä. Monen mutkan ja matkan jälkeen Jumala on johdattanut meidät tänne Rovaniemelle takaisin. Nyt suunnitelmissa on olla tämä syksy paikallisen missionuorten palveluksessa ja Opetuslapseuskoulun apuna ja henkilökuntana. Kesä on ollut vaikea mutta olen saanut oppia paljon uutta Jumalaan luottamisesta. Olemme myös perheenä saanet oppia paljon tärkeitä asioita. Jumala onkin kutsunut meitä rakentamaan perustaa tulevalle työllemme mihin hän sitten johtaakin ajallaan ja tavallaan. Itse olen joutunut myös tekemään parannusta huonoista asenteesta tiettyjä ihmisiä kohtaan. Onneksi Jumala on uskollinen ja tahtoo minun parasta. Ennen tänne lähtöä rukoilimme mikä on matkan tarkoitus Jumala puhui Matt 10:7 kautta meille: Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Koimme että meidän tulee kertoa Jeesuksesta kohtaamillemme ihmisille. Ensimmäinen mahdollisuus tarjoituikin matkalla kun poimimme liftatirin kyytiin. Ja Ilkka sai todistaa mitä usko Jeesukseen hänelle merkitsee. Itse sain rukoilla tilanteen puolesta Että Ilkalla olisi viisaus sanoa oikeat sanat.
Nyt olemme saanet nauttia luonnon rauhasta sukulaisemme mökillä, on ollut aikaa kalastaa pyöräillä ja viettää aikaa lapsien kanssa. 
Kiitos aiheena: Ihmeelinen johdatus ja asioiden järjestyminen. Saimme talomme myytyä.
Rukous aiheena: Rovaniemen op-koululle majoitus tila ym, ja mahdolliseti pysyvä kekus jos Jumala suo.

lauantai, 7. elokuu 2010

Odottelua

 Tällä hetkellä on elämämme odotusta. Odotamme että Jumala johataisi meitä selkeästi etenpäin. Välillä odottolu on rankaa ja välillä helppoa. Mutta olen saanut oppia paljonkin tänä aikana ja yksi on tälläinen tapaus.

Olin ollut juuri kipeänä ja nukkunut todella vähän ja olin henkisesti ja fyysisesti uupunut. Mieheni päätti että lähtisimme kesä kokoukseen hänen kotipaikallen ja ajattelin voi en minä tahdo enkä jaksa. Matkalla päätin kuitenkin turvata Jumalaan ja rukoilin Herra sinä näet miten väsynyt olen ja miten heikko olen. Sinun sanasi lupaa heikoissa sinä olet väkevä. Ole minussä väkevä tänään minussa ei ole yhtään voimaa. Kun pääsimme olin kuin uusi ihminen, matkalla ennen rukousta olo oli sellainen etta ajattelin etten edes istua jaksa. Nyt perillä oli mieleni kevyt ja olo hyvä ja olin yllättynyt muutoksesta. Saikin eräälle ihmiselle todistaa että Jumala on minulle voimaa antanut.

Tahdonkin rohkaista  luottamaan Jumalaan sanan lupauksiin ja lukemaan raamattua että muistaisi ne lupaukset.Jumala vastaa kun me laitamme luottamuksemme täysin häneen. 

lauantai, 22. toukokuu 2010

Mitä Usko merkitsee minulle?

Täällä Rovaniemellä Raamattu koululla olen saanut oppia paljon uutta ja ihanaa. Ja siksi tahdon jakaa sitä hyvää mitä olen saanut. Mutta voidakseni jakaa se täyty minun kertoa mitä Jeesus merkitsee minulle. 

Ensinnäkin hän on elämäni lähde ilman häntä en olisi monestikkaan jaksanut. Hän on auttanut ja lohduttanut minua kun olut väsynyt tai surullinen. Olen saanut niin paljon rukous vastausta etten voi epäillä etteikö hän olisi todellinen.

Toivosiin etten häpäisi häntä tai hänen nimeeän mutta niille jotka minut tuntevat ja jotka oikeastaan tietävät että olen uskossa on minun vaikea puha ja en tiedä miksi. Siksi tahdonkin kirjoitta koska tämä on minulle helpompaa. Pyydän anteeksi etten aina ole osannut olla hyvä esimerki enkä elää oikein toivon todella että mitä täällä olen oppinut voisi kasvaa ja tulla näkyviin uutena käytöskenä elämässäni.

 

 

lauantai, 8. toukokuu 2010

"Uutiskirje"

 

Hei kaikki!
Ja anteeksi etten aiemmin ole antanut kuulua meistä. 
Eli 
olemme koko perheen voimin Rovaniemellä. Itse opiskelen missionuorten 
BCC: kurssia eli suomennettuna Raamattuun "syventyminen". Kurssi on 
intensiivinen ja koulua käydään Ma- pe 8-13.00 ja iltapäivät ja illat 
ovat itse opiskelua ja lukemista. Myös lauantaisin on lukemista ja 
tehtävät tulee palautta la 18 menennessä. Kolmenviikon välein on myös 
tentti aiheista joita on käsitelty. 
Luemme koko raamatun läpi kurssin 
aika aj käsitteelmme joitaikin kirjoja syvemin. Opiskelu menetelmäämme 
kutsutaan induktiiviseksi ja se sisältää 5 askelta
1: Rukous, pyydetään 
Pyhä Henki aavaanaan sanaansa
2: Luetaan kokokirja( siis esim. 
Johannenkse evankeliumi) yhdellä istumalla ääneen.
3: Havannointi, mitä 
teksti sanoo onko toistuvia sanoja fraaseja, mitä kirjallisuuden lajia

4: Tulkinta, Mitä teksti tarkoitti alkuperäis kuulioille ja lukioille 
mitä se tarkottaa tänäpäivänä.
5:  Sovellus, mitä teksti tarkoittaa 
minun elämässäni ja miten voin ottaa sen käyttöön
Opiskelun päämäärä on 
elämänmuutos!

Opiskelu on monipuolista luemme, tutkimme, saamme 
kirjoihin tausta informaatio sen ajan kulttuurista, teemme Draamoja, 
Opiskelemme tietokone kaavioitte tekoa raamatusta, Piirrämme ja 
leikkaamme kuvia esim psalmien ja sanalaskujen opiskeluun. Joka viikko 
on nyt aina yksi valitsemamme sanalasku opeteltava ulkoa.
Tällä 
viikolla opetelimme miten opetta raaamattua tällä menetemällä 
pienryhmässä ja minulle syttyi halu jakaa sitä seurakuntiin eteenpäin 
koska huomasin sen olevan erittäin antoisaa.

Rukous aiheet:
-Aika 
täällä tuntuu loppuvan aina kesken ja haluaisin käyttää aikani niin 
että siitä riittäisi myös perheelleni
- olen tällä hetkellä flunssassa

Siunausta sinulle toivoo 
Nora